Suomalaiset ovat musiikkinsa suhteen laaja-alaisia. Teoston julkaiseman tutkimuksen mukaan suosituin musiikkigenre Suomessa on suomenkielinen popmusiikki. Sitä seuraa suomenkielinen rockmusiikki heti ulkomaisen popmusiikin jälkeen. Nuorten suosikkimusiikkia ovat hip hop, rap ja elektroninen musiikki (EDM). Helsinki onkin nykyään yksi Euroopan teknoklubien pääkaupungeista, ja varsinkin Kallion ja Vallilan vanhoille teollisuusalueille nousseet suuret elektro-klubit houkuttelevat ulkomaalaisia huippuesiintyjiä puoleensa.
Suomalaisista ja musiikista puhuttaessa monelle tulee kuitenkin ensimmäisenä mieleen metalli, ja Helsingissä metallikansalle on aina ollut olemassa omat baarinsa ja livemusiikkipaikkansa. Ja HIM-yhteen joka vuotuinen Uuden Vuoden Tavastian-keikka on ollut monelle suomalaiselle ja ulkomaalaiselle metalli-fanille vuoden huippuhetki. Helsingissä on myös aina kukoistanut vireä jazz-kulttuuri ja suomalaiset jazz-muusikot ovat maailmankuuluja. Alla on valikoima Helsingin parhaita keikkapaikkoja.
Tavastia-klubi
Tavastiasta voi liioittelematta käyttää adjektiivia legendaarinen. Se on Suomen versio Lontoon Brixton Academysta, keikkapaikasta, jonka lavalle ensi kertaa nouseminen on muusikoille uran suurimpia hetkiä. 70-luvulla perustettu Tavastia on yksi Euroopan vanhimpia klubeja. Alunperin siellä soitettiin rockia, discoa ja jazzia, mutta kun Juhani Merimaa tarttui puikkoihin 80-luvulla, Tavastiasta tuli synonyymi rockille.
Tavastia on kooltaan täydellinen keikkapaikka. Ei liian suuri vaikuttaakseen kliiniseltä, mutta ei liian pienikään heikentääkseen keikkahurmosta. Lisäksi se on ulkomuodoltaan tarpeeksi kiillottamaton ollakseen rockuskottava. Tavastialla ovat vuosien saatossa esiintyneet kaikki Suomen merkittävät bändit ja laulajat. Lista ulottuu Hurriganesista Hanoi Rocksiin ja HIM:iin. Tavastialle on onnistuttu hankkimaan myös ulkomaalaista rock-aatelistoa kuten esimerkiksi Nick Cave ja Ramones.
Semifinal
Jos Tavastia-klubilla soitetaan musiikin SM-liigassa, Semifinalissa esiintyvät bändit ja artistit, jotka eivät aivan vielä ole SM-tasolla, mutta jotka ovat jo jättäneet puulaakiliigan taakseen. Semifinal tunnetaan Tavastian pikkuveljenä, ja se on vuodesta 1993 sijainnut Tavastian alakerrassa. Kun Tavastialle mahtuu 700 kuulijaa, Semifinalin kapasiteetti on vain 150. Äänitarkkailu on samaa huipputasoa kuin yläkerrassa.
Koska Semifinal on pieni klubi, tunnelma siellä on samalla intiimi sekä henkilökohtainen. Nouseville bändeille se on hyvä paikka hakea kunnon kontaktia yleisöön ja harjoitella karisman säännöstelyä. Joskus yläkerran artistit laskeutuvat portaat alakertaan ja soittavat siellä ns. salonkikeikkoja, usein akustisesti. Näin on tehnyt mm. Olavi Uusivirta. Semifinalissa on keikkoja joka viikko.
Korjaamo
1914 perustettu Kulttuuritehdas Korjaamo sijaitsee Töölössä entisissä raitiovaunuhalleissa. Se on monen kulttuuripalvelun talo, jossa esitetään mm. teatteria ja tanssia. Korjaamolla sijaitsee myös elokuvateatteri ja nälkäisiä varten on olemassa kaksi ravintolaa. Erityisesti sen live-musiikki vetää ihmisiä puoleensa. Live-musiikille on olemassa kolme eri esiintymiskattausta. Bändit ja artistit voivat esiintyä vaunusalissa, kulmasalissa ja vintillä.
Korjaamolla järjestettävät keikat ovat sekoitus nousevia kykyjä, paikkansa jo vakiinnuttaneita artisteja sekä muita kiinnostavia tapauksia. Paikka muuntuu myös moneksi esiintyjän mukaan, ja siellä ovat yhtä lailla kotonaan rokkarit, soul-sielut sekä akustista herkistelyä kaipaavat. Kulttuuritehdas Korjaamolle myönnettiin Pohjoismaisen Kulttuurirahaston Puls-apuraha apurahakaudella 2017-2019, joka on tarkoittanut sitä, että sen lavoille on noussut erityisesti lupaavia pohjoismaalaisia artisteja.
Kaiku
Euroopan 25 parhaan klubin joukossa komeileva Kaiku on syy suunnata Helsingin keskustasta hipsteri-kulmille Kallioon. Kuten voi odottaa, Kaiku-klubi on hipstereiden suosima Berliini-henkinen klubi, joka keskittyy elektroniseen musiikkiin. Siellä vierailevat DJ:t ovat sekä Suomen että kansainvälisen tason huippua. Klubbaajat ottavat sekä tanssimisen että vaatetuksen tosissaan, ja Kaiku on hyvä paikka hakea inspiraatiota pukeutumiseen.
Ääniwalli
Keskellä Vallilan teollisuusaluetta sijaitsee klubi nimeltä Ääniwalli. Siellä esiintyy pääosin teknoon ja elektroniseen musiikkiin keskittyneitä artisteja, mutta aina välillä Ääniwalliin voi tulla katsomaan myös räppiä. Ääniwalli kuuluu samaan klubiperheeseen Kuudennen linjan, Siltasen ja Kaiku-klubin kanssa: niillä on sama omistaja. Ääniwalli on kuuluisa kesäisistä ulkoilmaklubeistaan ja 23 tunnin pituisista maratonibileistä, joissa on monenlaisia live-esiintyjiä.
Nosturi
Nosturi on Hietalahdessa sijaitseva keikkapaikka. Se perustettiin vuonna 1999 ja sen takana häärää ELMU (Helsingin Elävän Musiikin Yhdistys). Se jo antaa lupauksen kovan tason keikkapaikasta. Ja Nosturi lunastaa lupauksensa. Paikkaan mahtuu 900 musiikkifania ja Nosturin lavalle nousevat sekä suomalaiset että kansainväliset kovan tason artistit. Nosturi ei ole yhden genren paikka, vaan siellä voi kuulla livemusiikkia rockista hiphoppiin
Storyville
Etu-Töölössä sijaitseva Storyville on viihdyttänyt jazzin ystäviä 90-luvulta lähtien. Viikoittain neljä kotimaista tai ulkomaista orkesteria kapuaa Storyvillen lavalle esittämään jazzia genren laidasta laitaan. Storyvillen yläkerta muistuttaa Keski-Eurooppalaista kulttuurikahvilaa tai viinibaaria, jossa cafe au laitin tai punaviinin siemailun lomassa voi nauttia hyvästä musiikista ja tunnelmasta. Alakerrassa odottaa taas New Orleans -henkinen kellariklubi lavoineen.
Lopuksi
Helsingissä sykkii kiinnostava ja monipuolinen musiikkiskene, joka tarjoaa musiikkifaneille mahtavia live-elämyksiä. Tämän ei pitäisi olla yllätys, sillä suomalaisilla on aina ollut intohimoinen suhde musiikkiin. Helsingin kulttuurielämä on viimeisen kymmenen vuoden aikana kokenut suuren murroksen ja vanhojen klassikkoklubien rinnalle on noussut lukuisia ns. uuden sukupolven live-klubeja, jotka tarjoavat paljon muutakin kuin esiintymislavan, ja jotka olisivat yhtä kotonaan Berliinissä tai Barcelonassa. Halusi sitten moshata mukana metallikonsertissa tai reivata elektromusiikin tahdissa huippu-DJ:n johdolla, Helsingistä löytyy konserttipaikka jokaiseen makuun.